David Mitchell: Cloud Atlas

Thursday, 7th November ~
Beyond the Indian hamlet, upon a forlorn strand, I happened on a trail of recent footprints. Through rotting kelp, sea cocoanuts & bamboo, the tracks led me to their maker, a white man, his trowzers & Pea-jacket rolled up, sporting a kempt beard & an outsized Beaver, shovelling & sifting the cindery sand with a tea-spoon so intently that he noticed me only after I hailed him from ten yards away.

Château Zegelghem,
Neerbeke,
West Vlaanderen.
29th – vi – 1931,
Sixsmith,
Dreamt I stood in a china shop so crowded from floor to far-off ceiling with shelves of porcelain antiquities etc. that moving a muscle would cause several to fall and smash to bits. Exactly what happened, but instead of a crashing noise, an august chord rang out, half-cello, half-celeste, D-major(?), held for four beats.

1
Rufus Sixsmith leans over the balcony and estimates his body's velocity when it hits the sidewalk and lays his dilemmas to rest. A telephone rings in the unlit room. Sixsmith dares not answer.

One bright dusk, four, five, no, my God, six summers ago, I strolled along a Greenwich avenue of mature chestnuts and mock-oranges in a state of grace. Those Regency residences number among London's costlier properties, but should you ever inherit one, dear reader, sell it, don't live in it.

Historians still unborn will appreciate your cooperation in the future, Sonmi~451. We archivists thank you in the prensent. Our gratitude may not mean much, but I'll endeavour to grant any last request you may have, if it lies within my ministry's influence.

Old Georgie's path an' mine crossed more times'n I'm comfy mem'ryin', an' after I'm died, no sayin' what that fangy devil won't try an' do to me...

David Mitchell: Cloud Atlas (2003)

Hieman taiteellisempi kirja vaihteeksi.
Amerikkalainen notaari tärkeällä matkalla 1800-luvulla, nuori säveltäjä vuonna 1931, toimittaja selvittää rikosta 70-luvun Kaliforniassa, lontoolainen kuusikymppinen kustantaja ehkä lähitulevaisuudessa, kapinallinen klooni kaukaisessa (tai ei niin kauhean kaukaisessa) tulevaisuudessa, vanha mies kertoo tarinaa nuoruusvuosiltaan sivilisaation romahtamisen jälkeen. Kaikki tarinat ovat erilaisia, erityylisiä kieleltään ja kerronnaltaan mutta tietyt teemat säilyvät (orjuus ja kaupankäynti ainakin) ja tarinat linkittyvät toisiinsa. Hämmentävä kirja.

Ostin sen pari vuotta sitten ihastuttuani sen kansikuvaan ja käytyäni tutkimassa sitä kirjakaupassa useamman kerran. Tarinat tempasivat minut mukaansa, mutta kuudennen tarinan vaikea kieli sai minut lopettamaan kirjan puoleen väliin. Tällä viikolla innostuin siitä taas ja palasin taaksepäin ajassa (kirjassa matkataan 1800-luvulta kauas tulevaisuuteen ja takaisin). En osaa analysoida kirjaa enkä ehkä ymmärrä kaikkea mutta nautin siitä, tarinoiden voimasta. Olisi ehkä pitänyt aloittaa uudestaan alusta mutta tarinat palautuivat yllättävän hyvin mieleeni.
Ja olen tyytyväinen saatuani luettua keskeneräisyydellään huonoa omaatuntoa aiheuttaneen kirjan viimein loppuun. Ja saatuani luettua kirjan joka ei ole erityisen miellyttävä tai lohdullinen tai viihdyttävä, tai viihdyttävä se kyllä oli, tavallaan.

• One model of time: an infinite matrioshka doll of painted moments, each "shell" (the present) encased inside a nest of "shells" (previous presents) I call the actual past but which we perceive as the virtual past. The doll of "now" likewise encases a nest of presents yet to be, which I call the actual future but which we perceive as the virtual future.

Isaac Sachsin muistiinpanoista tarinassa Half-lives – The First Luisa Rey Mystery

Sherwood Smith: Crown Duel & Court Duel

It took a moment for the words to register – for me to realize he did not know who I was! His eyes narrowed; he had seen my reaction, then – and I stirred, which effectively turned my surprise into a wince of pain.
"Name?" he said again. His voice was vaguely familiar, but the vagueness remained when I tried to identify it.
"I am very much afraid," he said presently, "that your probable future is not the kind to excite general envy, but I promise I can make it much easier if you cooperate."
"Eat mud," I croaked.

Sherwood Smith: Crown Duel (1997) & Court Duel (1998)

Tämä kuulostaa melkein pahimman luokan historialliselta hömpältä: on kapinallinen kreivitär, joka joutuu vihollisensa, Shevreathin markiisin armoille. Tuosta ei kuitenkaan seuraa sitä mitä odottaisi vaan ensin vallankumous (Crown Duelissa) ja sitten sen jälkeistä hallinnon uudelleenjärjestelyä (Court Duelissa). On mukana rakkauttakin ja vauhdikkaita ja yllättäviä juonenkäänteitä. Ja mielenkiintoinen fantasiamaailma.

Tällainen lähinnä tytöille suunnattu fantasia ei juuri saa huomiota eikä sitä juuri käännetä, ikävä kyllä. Minulle nuo ovat juuri sopivia, olen lukenut ne useampaan kertaan. Ja markiisi on yksi suurimmista kirjallisista ihastuksistani.

Angie Sage: Flyte

As the silver spiral stairs slowed to a smooth halt on the ground floor of the Wizard Tower, Septimus jumped off and made his way across the Great Hall, hopping from side to side to try to catch the fleeting colours that played across the soft sanlike floor. The floor had seen him coming and the words GOOD MORNING, APPRENTICE ran across the shifting patterns and flitted in front of him as he made his way over to the massive solid-silver doors that guarded the entrance to the Tower.

Angie Sage: Flyte Septimus Heap Book Two. Bloomsbury 2006.

Nykyään on vaikeaa välttää vertailua Harry Potteriin, varsinkin jos kustantamo on Bloomsbury ja päähenkilö orpo ja mukana on kaikenlaisia velhoja ja noitia. Tästä sarjasta kyllä löytyy jotain yhtäläisyyksiä, Heapin velhoperhe muistuttaa kovasti Wealeyn perhettä, tosin vain lasten suuren lukumäärän ja elämän yleisen kaaoksen takia. Muuten yhtäläisyydet ovat fantasia yleisiä kliseitä, tässäkin taistellaan pahuutta vastaan.

Siskoni löysi tämän ensimmäisen osan kirjakaupasta sattumalta, minä taas toisen osan (ja se tulee päätymään siskoni kirjahyllyyn, en minä tee mitään toisella osalla), vielä ainakaan siitä ei ole tullut Ilmiötä. Toisaalta se on hyvä, toisaalta Septimus Heapin tarina on niin sympaattinen että sen toivoisi saavan enemmänkin julkisuutta. Tuo sympaattisuus erottaa sen keskinkertaisemmasta nuorten(vai lasten)fantasiasta, samoin kuin elävästi kuvattu maailma ja ympäristö. Pidän myös lapsisankareiden kuvauksesta, he ovat toimeliaita ja aikaansaavia mutta eivät ärsyttäviä eivätkä angstisia.

Terry Pratchett: Going Postal

"NEITHER RAIN NOR SNOW NOR GLO M OF NI T CAN STAY THESE MES ENGERS ABO T THEIR DUTY", Moist read aloud.
"What the hell does that mean?"
"The Post Office Was Once A Proud Institution", said Mr Pump.
"And that stuff?" Moist pointed. On a board much further down the building, in peeling paint, were the less heroic words:

DON'T ARSK US ABOUT:
rocks
troll's with sticcks
All sorts of dragons
Mrs Cake
Huje green things with teeth
Any kinds of black dogs with orange eyebrows
Rains of spaniel's
fog
Mrs Cake

Terry Pratchett: Going Postal. A Discworld novel.

Olen lukenut Terry Pratchettia kymmenisen vuotta, ensin käännöksinä ja, kielitaitoni kartuttua, sitten englanniksi. Käännöksissä sanaleikit ja vitsit kärsivät, ne saattavat mennä muutenkin ohi (Soul Music -kirjassa sankarin nimi oli muistaakseni kymriä ja kääntyi suunnilleen Buddy Hollyksi). Välillä hänen kirjansa ovat hauskoja, välillä ne ovat liian riippuvaisia nokkelasta ideastaan. Suosikkini on The Truth, tarina kirjapainotaidosta ja sanomalehtien keksimisestä, vähiten pidän kai tuoreista sotatilanteista kertovista kirjoista vaikka niitä onkin kehuttu vakavamman aiheensa vuoksi.
Terry Pratchettin kirjojen kuvailu on vaikeaa. Ne ovat fantasiaparodiaa, tosin harvemmin niissä parodioidaan fantasiakliseitä vaan vaikka elokuvateollisuutta ja rock-musiikkia. Ne eivät myöskään välttämättä edes ole parodioita tai hauskuudestaan huolimatta kevyitä aiheeltaan (Night Watch ei ollut edes kovin hauska vaan aika synkkä). Kirjat sijoittuvat Kiekkomaailmaan, nimensä mukaisestti litteään maailmaan, joka lepää neljän elefantin selässä, jotka seisovat jättiläiskilpikonnan selässä (vai toisin päin?). Maailmasta löytyy noitia ja velhoja ja kääpiöitä mutta se on perusfantasiaa teollisempaa. Monien suosikki on hyvin sympaattinen viikatemies.

Going Postal oli hauska. En tiedä onko sillä sen kummempaa sanomaa, muuta kuin se että ihmiset haluavat uskoa ihmeisiin ja haluavat tulla huijatuiksi. Kirjan sankari oli harvinaisen sankarillinen, siihen nähden että hän on kuolemaantuomittu rikollinen, joka saa mahdollisuuden nostaa postilaitos uuteen kukoistukseen (se on vaarallinen tehtävä). Kirjasta löytyy myös sopivan kyyninen ja synkkä sankaritar, filatelisteja ja nörttejä.
Onneksi minun ei tarvitse arvostella kirjoja elääkseni, en tuostakaan keksi muuta sanottavaa kuin että se on hauska. Nauroin ääneen.

Suunnanvaihdos

Tunnen syyllisyyttä projektini epäonnistumisesta ja nyt tunnustan tappioni. Yritän kyllä lukea vakavampaakin kirjallisuutta mutta en pakota itseäni siihen, siitä ei seuraa mitään hyvää.
Tämä blogi muuttuu tavalliseksi lukupäiväkirjaksi. Kaikkea lukemaani en tänne kyllä lisää.

Robinson Crusoe

1.–24. lokakuuta. Kaikki nämä päivät kuluivat siihen, että kuljin laivalle ja takaisin ja rahtasin aina nousuveden aikaan lautalla kaiken minkä irti sain. Myös tänä aikana satoi paljon, vaikka välillä olikin kauniita ilmoja. Kaikesta päätellen tämä on täällä sadekauden aikaa.

Daniel Defoe: Robinson Crusoe. suom. Juhani Lindholm.

Vihdoin ja viimein sain jotakin luettua loppuun (Aarresaari odottaa minua edelleen). Robinson Crusoe ei oe listalani mutta oli sopiva kevyt, ainakin paikoitellen. Luin sen joskus yläasteella ja minua miellytti se miten Robinson sai kaikenlaisia tavaroita ja ruuanhankintakin oli helppoa. Eräs lapsuuteni lempikirjoista oli Laura Ingalls Wilderin Pieni talo suuressa metsässä, erityisesti pidin siitä miten talven tullessa pieni talo oli täynnä talvivarastoja ja siellä oli mukavaa ja turvallista. Robinson Crusoessa minua viehätti tuo sama. Vaikkei saarella ollutkaan talvea tai edes erityisen turvallista.
Nyt lukemani painos mainostaa itseään ensimmäisenä lyhentämättömänä suomennoksena vuoden 1811 jälkeen ja se onkin varmaan viisi kertaa koulussa lukemani kirjan paksuinen. Sain lukea lukemattomista muista vastoinkäumisistä ja Robinson Crusoen typeryydestä. Eniten häiritsi uskonnollisuus, kun en kristtty ole niin pitkät pohdinnat sallimuksesta ja suhteesta Jumalaan ovat vain tylsiä tylsiä. Tai ainakin toistuivat liian usein. Kirjan raakuus yllätti ja inhotti.
Voi olla että mminulle heräsi jotain ajatuksiakin mutta huonosti nukuttu yö on ne hävittänyt. Robinson Crusoen viimeinen matka maitse halki Venäjän ja sitä edeltäneet kaupat Aasiassa olivat aika kiinnostavia. Muuten matkailu tuntui olleen vaaroja täynnä, ihme että kukaan selvisi hengissä tai edes haaksirikkoutumatta.

Pelkäsin että näin käy. Olisi viime päivinä ollut aikaa lukeakin vaikka aika kiireistä on välillä ollutkin. Lukemisesta on vain tullut velvollisuus ja keksin liian helposti muuta tekemistä.

Eilen oli tavoitteena lukea 12 sivua ennen nukkumaan menoa. Sain luettua kuusi ja silmät eivät enää pysyneet auki. Mutta ainakin menin kerrankin ajoissa nukkumaan.

Treasure Island, kaksitoista lukua (arkulla vainaan)

"And to think they're all Englishmen!" broke out the squire. "Sir, I could find it in my heart to blow the ship up."

Seikkailu muuttuu jännittävämmäksi, vaikka kertoja koko ajan vihjaakin tulevista ja siten merirosvojen petollisuuskaan ei ollut yllätys.

En tiedä olenko lukenut merirosvokirjoja tätä ennen. Peter Panin olen kai lukenut ja yhdessä fantasiakirjassakin oli merirosvoja. Jotenkin se ei ole vain ollut minua erityisesti kiinnostanut aihe.