Robinson Crusoe
1.–24. lokakuuta. Kaikki nämä päivät kuluivat siihen, että kuljin laivalle ja takaisin ja rahtasin aina nousuveden aikaan lautalla kaiken minkä irti sain. Myös tänä aikana satoi paljon, vaikka välillä olikin kauniita ilmoja. Kaikesta päätellen tämä on täällä sadekauden aikaa.
Daniel Defoe: Robinson Crusoe. suom. Juhani Lindholm.
Vihdoin ja viimein sain jotakin luettua loppuun (Aarresaari odottaa minua edelleen). Robinson Crusoe ei oe listalani mutta oli sopiva kevyt, ainakin paikoitellen. Luin sen joskus yläasteella ja minua miellytti se miten Robinson sai kaikenlaisia tavaroita ja ruuanhankintakin oli helppoa. Eräs lapsuuteni lempikirjoista oli Laura Ingalls Wilderin Pieni talo suuressa metsässä, erityisesti pidin siitä miten talven tullessa pieni talo oli täynnä talvivarastoja ja siellä oli mukavaa ja turvallista. Robinson Crusoessa minua viehätti tuo sama. Vaikkei saarella ollutkaan talvea tai edes erityisen turvallista.
Nyt lukemani painos mainostaa itseään ensimmäisenä lyhentämättömänä suomennoksena vuoden 1811 jälkeen ja se onkin varmaan viisi kertaa koulussa lukemani kirjan paksuinen. Sain lukea lukemattomista muista vastoinkäumisistä ja Robinson Crusoen typeryydestä. Eniten häiritsi uskonnollisuus, kun en kristtty ole niin pitkät pohdinnat sallimuksesta ja suhteesta Jumalaan ovat vain tylsiä tylsiä. Tai ainakin toistuivat liian usein. Kirjan raakuus yllätti ja inhotti.
Voi olla että mminulle heräsi jotain ajatuksiakin mutta huonosti nukuttu yö on ne hävittänyt. Robinson Crusoen viimeinen matka maitse halki Venäjän ja sitä edeltäneet kaupat Aasiassa olivat aika kiinnostavia. Muuten matkailu tuntui olleen vaaroja täynnä, ihme että kukaan selvisi hengissä tai edes haaksirikkoutumatta.
posted by Näkymätön tyttö at 9/12/2005 06:54:00 ap.
5 Comments:
Olen vahvasti siinä uskossa, että useimmille ihmisille löytyy kirjoja, joiden äärestä joutuu pakottamaan itsensä pois. Jopa klassikoista. Itse aloittaisin sinun tilanteessasi nimenomaan sellaisista klassikoista, jotka ovat seikkailullisia, hieman maagisia/mystisiä tai elämäniloisia. Tietyt klassikot ovat helpommin lähestyttäviä kuin toiset. Vaikkapa Waltarin historialliset romaanit, etenkin "Turms Kuolematon", Kazantakisin "Kerro minulle Zorbas", Hemingwayn "Kenelle kellot soivat" ja Bulgakovin "Saatana saapuu Moskovaan" lienevät yleisesti mainittuja mukaansatempaavina klassikoina. (Tosin varsin miehisiä...) On niistä ainakin helpompi aloittaa kuin Dostojevskista tai Dantesta. Robinson Crusoe on tähän osastoon verrattuna aika pitkästyttävä ja ajan hampaan kaivertama.
Suosittelen lämpimästi piilottamaan television kuukaudeksi vaatekomeroon. Pikkuhiljaa sitä ei enää edes kaipaa.
Tuota mietin itsekin, täytyy kokeilla noita suosituksiasi. Turms Kuolemattoman luin joku vuosi sitten ja pidin siitä todella paljon, jotain muutakin Waltaria voisin kokeilla.
Televisiota ei kotoani löydy, tietokoneen voisi kyllä piilottaa jonnekin.
Menipä aika pitkään, ennen kuin huomasin palata asiaan. Waltarin tuotantohan on varsin laaja, ja sikäli siitä löytyy useimmille miellyttäviä JA epämiellyttäviä kirjoja. Historiallisistakin romaaneista löytyy tunnelmaltaan erilaisia teoksia, vaikka ne kieltämättä samaa teemaa toistavatkin. Johannes Angelos esimerkiksi on huomattavan synkkä verrattuna Turmsiin, vaikka päähenkilöt ovatkin lähestulkoon toistensa kopioita. Sikäli kannattaa kokeilla, mutta ei lannistua pettymykseen.
Tulipahan mieleen sekin, että klassikko ei ole synonyymi tiiliskivelle. Itse en ainakaan jaksa siirtyä järkäleestä toiseen, vaan sijoitan väliin tietoisesti joko kevyempiä tai fyysisesti keyvempiä kirjoja. Uskallan kyllä ottaa sen kannan, että novellikokoelmat (ja pienoisromaanit) ovat joillekin kirjailijoille välitöitä ja hajaideoiden hautapaikkoja. (Ainakin Hemingwaylle...) Toisaalta loistavia novellisteja löytyy joukosta, joka ei ole romaaneistaan tunnettua. (Esimerkiksi Daniil Harms ja Istvan Örkeny.) Sikäli en väheksyisi esimerkiksi Maailmankirjallisuuden mestarinovelleja (tms.) -kokoelmia, koska niitä lukemalla tutustuu melko helposti isoon joukkoon kirjailijoita, joista voi sitten valita kiinnostavan.
Noh, en tuputa näkemyksiäni enempää.
E.
Oletko ikinä kokeillut Marguerite Durasta (rakastaja, jokapäiväinen elämä), Virginia Woolfia tai Herman Hesseä (Narkissos ja kultasuu)? :)
Edellisen kommentoijan Daniil Harms on kanssa oiva. Samoin esm. Tsehovin Kirsikkapuisto.
Nytpä näitä kirjasuosituksia alkoi sadella. En voinut olla suosittelematta jotain. Ehkä tämä on joku sisäänrakennettu toiminto.
Sitä piti kommentoida alunperin, että olen kuullut huhua, että Robinsonia on aika paljon luettu myös kolonialistisesta näkökulmasta.
Virginia Woolfia olen ihan vähän, oli tarkoitus lukea enemmän mutta se muuttui pakoksi (pitää lukea kun on kerran ostanut halpiskirjankin, siis sellaisen parin euron klassikon) ja asiat jotka tuntuvat pakolta mutta eivät ole ehdottoman pakollisia eivät ikinä toteudu minun elämässäni. Pitäisi kyllä varmaan taas herättää täämä projekti henkiin, kunhan selviän järjissäni tästä keväästä.
Lähetä kommentti
<< Home