3.8.05

Rakkaus on musta leijona

Kun olen kuollut
ja arkkuani kannetaan
älä luule että tunnen
tämän maailman tuskaa.

Älä itke minua äläkä sano:
Ah ja voi!
sillä silloin
sinä putoat
Saatanan
saaviin
ja siinäpä vasta:
Ah ja voi!

Tämän jälkeen
satakieli juoruaa meistä puutarhassa
kertoo tarinaa kauneudesta.

Tuuli syleilee pajua
paju ryhtyy tanssimaan
Jumala yksin tietää
mistä tuuli ja paju puhuvat

Mawlana Rumi: Rakkaus on musta leijona Basam Books 2002, suom. Jaakko Hämeen-Anttila.

Ensimmäisen kirjan piti olla Aarresaari mutta tartuinkin kolmanteen tänään lainaamaani kirjaan.
En oikein ymmärrä runoutta, en lue sitä vapaaehtoisesti (paitsi joskus teininä keväisin Baudelaurea ja kerran jouluna Leinoa). Yritän nyt lukea nauttien ja tuntien, en yritä ymmärtää tai tulkita. Ja nautinkin. Pidän runojen liikkeestä, kirjoittajalla ilmeisesti oli yhteyksiä dervisseihin ja runot todella pyörivät. Se tunnelma niissä kai minua viehättää eniten, ei mystinen rakkaus.

Käännöksissä minua häiritsee se että ne ovat hyvin modernia suomea, minä haluaisin matkustaa muinaiseen Persiaan en lukea virastoista ja passeista ja kreditistä.

Minusta tuntuu etten osaa lukea runoja oikein. Luen liian nopeasti, en osaa pysähtyä ja todella ajatella runoa. Nytkin selailen kirjaa ja tartun kiinni minua kiinnostaviin kohtiin.
Mutta ehkä se on sallittua. Koko projektissa on kyse kirjoista nauttimisesta ja pakon kadottamisesta.

Tänään luen loppuun viihdyttävän kirjani, huomenna alkaa Aarresaari, joka sekin toivon mukaan viihdyttää.

Mawlana Rumi (k. 1273)