Terry Pratchett: Going Postal
"NEITHER RAIN NOR SNOW NOR GLO M OF NI T CAN STAY THESE MES ENGERS ABO T THEIR DUTY", Moist read aloud.
"What the hell does that mean?"
"The Post Office Was Once A Proud Institution", said Mr Pump.
"And that stuff?" Moist pointed. On a board much further down the building, in peeling paint, were the less heroic words:DON'T ARSK US ABOUT:
rocks
troll's with sticcks
All sorts of dragons
Mrs Cake
Huje green things with teeth
Any kinds of black dogs with orange eyebrows
Rains of spaniel's
fogMrs Cake
Terry Pratchett: Going Postal. A Discworld novel.
Olen lukenut Terry Pratchettia kymmenisen vuotta, ensin käännöksinä ja, kielitaitoni kartuttua, sitten englanniksi. Käännöksissä sanaleikit ja vitsit kärsivät, ne saattavat mennä muutenkin ohi (Soul Music -kirjassa sankarin nimi oli muistaakseni kymriä ja kääntyi suunnilleen Buddy Hollyksi). Välillä hänen kirjansa ovat hauskoja, välillä ne ovat liian riippuvaisia nokkelasta ideastaan. Suosikkini on The Truth, tarina kirjapainotaidosta ja sanomalehtien keksimisestä, vähiten pidän kai tuoreista sotatilanteista kertovista kirjoista vaikka niitä onkin kehuttu vakavamman aiheensa vuoksi.
Terry Pratchettin kirjojen kuvailu on vaikeaa. Ne ovat fantasiaparodiaa, tosin harvemmin niissä parodioidaan fantasiakliseitä vaan vaikka elokuvateollisuutta ja rock-musiikkia. Ne eivät myöskään välttämättä edes ole parodioita tai hauskuudestaan huolimatta kevyitä aiheeltaan (Night Watch ei ollut edes kovin hauska vaan aika synkkä). Kirjat sijoittuvat Kiekkomaailmaan, nimensä mukaisestti litteään maailmaan, joka lepää neljän elefantin selässä, jotka seisovat jättiläiskilpikonnan selässä (vai toisin päin?). Maailmasta löytyy noitia ja velhoja ja kääpiöitä mutta se on perusfantasiaa teollisempaa. Monien suosikki on hyvin sympaattinen viikatemies.
Going Postal oli hauska. En tiedä onko sillä sen kummempaa sanomaa, muuta kuin se että ihmiset haluavat uskoa ihmeisiin ja haluavat tulla huijatuiksi. Kirjan sankari oli harvinaisen sankarillinen, siihen nähden että hän on kuolemaantuomittu rikollinen, joka saa mahdollisuuden nostaa postilaitos uuteen kukoistukseen (se on vaarallinen tehtävä). Kirjasta löytyy myös sopivan kyyninen ja synkkä sankaritar, filatelisteja ja nörttejä.
Onneksi minun ei tarvitse arvostella kirjoja elääkseni, en tuostakaan keksi muuta sanottavaa kuin että se on hauska. Nauroin ääneen.
posted by Näkymätön tyttö at 4/21/2006 11:51:00 ap.
2 Comments:
Minulla on samantapainen Pratchett-lukuhistoria kuin sinulla. Nyt olen tosin palannut käännöksiin, koska kirjoitan arvosteluja niistä.
Olet oikeassa, niistä on todella hankala löytää sen erityisempää sanomaa kuin että ne ovat hauskoja, mutta kyllä sitä jotain keksii. Ja aina voi sujauttaa pari kirjan vitsiä tekstiin, niin se on hauskempaa lukea.
Olen kirjoittanut varmaan kymmenestä Kiekkomaailma-kirjasta arvostelut ja se alkaa jo kyllä kuluttaa.
Olen myös sitä mieltä että Kiekkomaailma-kirjat eivät ainakaan nykyään ole pääosin fantasiaparodiaa, vaan pikemminkin humoristista fantasiaa. Ne vääntävät vitsiä arkielämässämme tutuista asioista, jotka on sijoitettu fantasiamaailmaan. Itse lajityypin parodiointia on vähemmän, sarjan alussa sitä kyllä on runsaasti.
Huvittaisi kovasti aiheensa puolesta lukea sekä tämä posti-kirja että The Truth, mutta taidan odottaa siihen että käännökset joskus tulevaisuudessa ilmestyvät. Ja kirjoittaa sitten arvostelut, huoh.
Olen hyvin iloinen siitä että voin lukea huvin vuoksi eikä tarvitse miettiä arvostelemista tai muuta, tosin joudun kyllä työn puolesta lukemaan kirjoja joita en muuten ikinä lukisi. Tähän mennessä se ei ole ollut suuri työ.
Oikeastaan aika harvoissa Kiekkomaailma-kirjoissa parodioidaan fantasiaa, paitsi joissain Rincewind-tarinoissa, niitä en ole kauheasti lukenut. Lords and Ladies taisi parodioida haltioita, se oli aika pelottavakin. En ole kyllä lukenut aivan ensimmäisiä kirjoja kaikkia .
Lähetä kommentti
<< Home