Näkymätön tyttö lukee

David Mitchell: Cloud Atlas

2006-06-11T18:48:00.000+03:00

Thursday, 7th November ~
Beyond the Indian hamlet, upon a forlorn strand, I happened on a trail of recent footprints. Through rotting kelp, sea cocoanuts & bamboo, the tracks led me to their maker, a white man, his trowzers & Pea-jacket rolled up, sporting a kempt beard & an outsized Beaver, shovelling & sifting the cindery sand with a tea-spoon so intently that he noticed me only after I hailed him from ten yards away.

Château Zegelghem,
Neerbeke,
West Vlaanderen.
29th – vi – 1931,
Sixsmith,
Dreamt I stood in a china shop so crowded from floor to far-off ceiling with shelves of porcelain antiquities etc. that moving a muscle would cause several to fall and smash to bits. Exactly what happened, but instead of a crashing noise, an august chord rang out, half-cello, half-celeste, D-major(?), held for four beats.

1
Rufus Sixsmith leans over the balcony and estimates his body's velocity when it hits the sidewalk and lays his dilemmas to rest. A telephone rings in the unlit room. Sixsmith dares not answer.

One bright dusk, four, five, no, my God, six summers ago, I strolled along a Greenwich avenue of mature chestnuts and mock-oranges in a state of grace. Those Regency residences number among London's costlier properties, but should you ever inherit one, dear reader, sell it, don't live in it.

Historians still unborn will appreciate your cooperation in the future, Sonmi~451. We archivists thank you in the prensent. Our gratitude may not mean much, but I'll endeavour to grant any last request you may have, if it lies within my ministry's influence.

Old Georgie's path an' mine crossed more times'n I'm comfy mem'ryin', an' after I'm died, no sayin' what that fangy devil won't try an' do to me...

David Mitchell: Cloud Atlas (2003)

Hieman taiteellisempi kirja vaihteeksi.
Amerikkalainen notaari tärkeällä matkalla 1800-luvulla, nuori säveltäjä vuonna 1931, toimittaja selvittää rikosta 70-luvun Kaliforniassa, lontoolainen kuusikymppinen kustantaja ehkä lähitulevaisuudessa, kapinallinen klooni kaukaisessa (tai ei niin kauhean kaukaisessa) tulevaisuudessa, vanha mies kertoo tarinaa nuoruusvuosiltaan sivilisaation romahtamisen jälkeen. Kaikki tarinat ovat erilaisia, erityylisiä kieleltään ja kerronnaltaan mutta tietyt teemat säilyvät (orjuus ja kaupankäynti ainakin) ja tarinat linkittyvät toisiinsa. Hämmentävä kirja.

Ostin sen pari vuotta sitten ihastuttuani sen kansikuvaan ja käytyäni tutkimassa sitä kirjakaupassa useamman kerran. Tarinat tempasivat minut mukaansa, mutta kuudennen tarinan vaikea kieli sai minut lopettamaan kirjan puoleen väliin. Tällä viikolla innostuin siitä taas ja palasin taaksepäin ajassa (kirjassa matkataan 1800-luvulta kauas tulevaisuuteen ja takaisin). En osaa analysoida kirjaa enkä ehkä ymmärrä kaikkea mutta nautin siitä, tarinoiden voimasta. Olisi ehkä pitänyt aloittaa uudestaan alusta mutta tarinat palautuivat yllättävän hyvin mieleeni.
Ja olen tyytyväinen saatuani luettua keskeneräisyydellään huonoa omaatuntoa aiheuttaneen kirjan viimein loppuun. Ja saatuani luettua kirjan joka ei ole erityisen miellyttävä tai lohdullinen tai viihdyttävä, tai viihdyttävä se kyllä oli, tavallaan.

• One model of time: an infinite matrioshka doll of painted moments, each "shell" (the present) encased inside a nest of "shells" (previous presents) I call the actual past but which we perceive as the virtual past. The doll of "now" likewise encases a nest of presents yet to be, which I call the actual future but which we perceive as the virtual future.

Isaac Sachsin muistiinpanoista tarinassa Half-lives – The First Luisa Rey Mystery

Sherwood Smith: Crown Duel & Court Duel

2006-04-23T14:46:00.000+03:00

It took a moment for the words to register – for me to realize he did not know who I was! His eyes narrowed; he had seen my reaction, then – and I stirred, which effectively turned my surprise into a wince of pain.
"Name?" he said again. His voice was vaguely familiar, but the vagueness remained when I tried to identify it.
"I am very much afraid," he said presently, "that your probable future is not the kind to excite general envy, but I promise I can make it much easier if you cooperate."
"Eat mud," I croaked.

Sherwood Smith: Crown Duel (1997) & Court Duel (1998)

Tämä kuulostaa melkein pahimman luokan historialliselta hömpältä: on kapinallinen kreivitär, joka joutuu vihollisensa, Shevreathin markiisin armoille. Tuosta ei kuitenkaan seuraa sitä mitä odottaisi vaan ensin vallankumous (Crown Duelissa) ja sitten sen jälkeistä hallinnon uudelleenjärjestelyä (Court Duelissa). On mukana rakkauttakin ja vauhdikkaita ja yllättäviä juonenkäänteitä. Ja mielenkiintoinen fantasiamaailma.

Tällainen lähinnä tytöille suunnattu fantasia ei juuri saa huomiota eikä sitä juuri käännetä, ikävä kyllä. Minulle nuo ovat juuri sopivia, olen lukenut ne useampaan kertaan. Ja markiisi on yksi suurimmista kirjallisista ihastuksistani.

Angie Sage: Flyte

2006-04-23T14:28:00.000+03:00

As the silver spiral stairs slowed to a smooth halt on the ground floor of the Wizard Tower, Septimus jumped off and made his way across the Great Hall, hopping from side to side to try to catch the fleeting colours that played across the soft sanlike floor. The floor had seen him coming and the words GOOD MORNING, APPRENTICE ran across the shifting patterns and flitted in front of him as he made his way over to the massive solid-silver doors that guarded the entrance to the Tower.

Angie Sage: Flyte Septimus Heap Book Two. Bloomsbury 2006.

Nykyään on vaikeaa välttää vertailua Harry Potteriin, varsinkin jos kustantamo on Bloomsbury ja päähenkilö orpo ja mukana on kaikenlaisia velhoja ja noitia. Tästä sarjasta kyllä löytyy jotain yhtäläisyyksiä, Heapin velhoperhe muistuttaa kovasti Wealeyn perhettä, tosin vain lasten suuren lukumäärän ja elämän yleisen kaaoksen takia. Muuten yhtäläisyydet ovat fantasia yleisiä kliseitä, tässäkin taistellaan pahuutta vastaan.

Siskoni löysi tämän ensimmäisen osan kirjakaupasta sattumalta, minä taas toisen osan (ja se tulee päätymään siskoni kirjahyllyyn, en minä tee mitään toisella osalla), vielä ainakaan siitä ei ole tullut Ilmiötä. Toisaalta se on hyvä, toisaalta Septimus Heapin tarina on niin sympaattinen että sen toivoisi saavan enemmänkin julkisuutta. Tuo sympaattisuus erottaa sen keskinkertaisemmasta nuorten(vai lasten)fantasiasta, samoin kuin elävästi kuvattu maailma ja ympäristö. Pidän myös lapsisankareiden kuvauksesta, he ovat toimeliaita ja aikaansaavia mutta eivät ärsyttäviä eivätkä angstisia.

Terry Pratchett: Going Postal

2006-04-21T11:51:00.000+03:00

"NEITHER RAIN NOR SNOW NOR GLO M OF NI T CAN STAY THESE MES ENGERS ABO T THEIR DUTY", Moist read aloud.
"What the hell does that mean?"
"The Post Office Was Once A Proud Institution", said Mr Pump.
"And that stuff?" Moist pointed. On a board much further down the building, in peeling paint, were the less heroic words:

DON'T ARSK US ABOUT:
rocks
troll's with sticcks
All sorts of dragons
Mrs Cake
Huje green things with teeth
Any kinds of black dogs with orange eyebrows
Rains of spaniel's
fog
Mrs Cake

Terry Pratchett: Going Postal. A Discworld novel.

Olen lukenut Terry Pratchettia kymmenisen vuotta, ensin käännöksinä ja, kielitaitoni kartuttua, sitten englanniksi. Käännöksissä sanaleikit ja vitsit kärsivät, ne saattavat mennä muutenkin ohi (Soul Music -kirjassa sankarin nimi oli muistaakseni kymriä ja kääntyi suunnilleen Buddy Hollyksi). Välillä hänen kirjansa ovat hauskoja, välillä ne ovat liian riippuvaisia nokkelasta ideastaan. Suosikkini on The Truth, tarina kirjapainotaidosta ja sanomalehtien keksimisestä, vähiten pidän kai tuoreista sotatilanteista kertovista kirjoista vaikka niitä onkin kehuttu vakavamman aiheensa vuoksi.
Terry Pratchettin kirjojen kuvailu on vaikeaa. Ne ovat fantasiaparodiaa, tosin harvemmin niissä parodioidaan fantasiakliseitä vaan vaikka elokuvateollisuutta ja rock-musiikkia. Ne eivät myöskään välttämättä edes ole parodioita tai hauskuudestaan huolimatta kevyitä aiheeltaan (Night Watch ei ollut edes kovin hauska vaan aika synkkä). Kirjat sijoittuvat Kiekkomaailmaan, nimensä mukaisestti litteään maailmaan, joka lepää neljän elefantin selässä, jotka seisovat jättiläiskilpikonnan selässä (vai toisin päin?). Maailmasta löytyy noitia ja velhoja ja kääpiöitä mutta se on perusfantasiaa teollisempaa. Monien suosikki on hyvin sympaattinen viikatemies.

Going Postal oli hauska. En tiedä onko sillä sen kummempaa sanomaa, muuta kuin se että ihmiset haluavat uskoa ihmeisiin ja haluavat tulla huijatuiksi. Kirjan sankari oli harvinaisen sankarillinen, siihen nähden että hän on kuolemaantuomittu rikollinen, joka saa mahdollisuuden nostaa postilaitos uuteen kukoistukseen (se on vaarallinen tehtävä). Kirjasta löytyy myös sopivan kyyninen ja synkkä sankaritar, filatelisteja ja nörttejä.
Onneksi minun ei tarvitse arvostella kirjoja elääkseni, en tuostakaan keksi muuta sanottavaa kuin että se on hauska. Nauroin ääneen.

Suunnanvaihdos

2006-04-21T11:44:00.000+03:00

Tunnen syyllisyyttä projektini epäonnistumisesta ja nyt tunnustan tappioni. Yritän kyllä lukea vakavampaakin kirjallisuutta mutta en pakota itseäni siihen, siitä ei seuraa mitään hyvää.
Tämä blogi muuttuu tavalliseksi lukupäiväkirjaksi. Kaikkea lukemaani en tänne kyllä lisää.

Robinson Crusoe

2005-09-12T06:54:00.000+03:00

1.–24. lokakuuta. Kaikki nämä päivät kuluivat siihen, että kuljin laivalle ja takaisin ja rahtasin aina nousuveden aikaan lautalla kaiken minkä irti sain. Myös tänä aikana satoi paljon, vaikka välillä olikin kauniita ilmoja. Kaikesta päätellen tämä on täällä sadekauden aikaa.

Daniel Defoe: Robinson Crusoe. suom. Juhani Lindholm.

Vihdoin ja viimein sain jotakin luettua loppuun (Aarresaari odottaa minua edelleen). Robinson Crusoe ei oe listalani mutta oli sopiva kevyt, ainakin paikoitellen. Luin sen joskus yläasteella ja minua miellytti se miten Robinson sai kaikenlaisia tavaroita ja ruuanhankintakin oli helppoa. Eräs lapsuuteni lempikirjoista oli Laura Ingalls Wilderin Pieni talo suuressa metsässä, erityisesti pidin siitä miten talven tullessa pieni talo oli täynnä talvivarastoja ja siellä oli mukavaa ja turvallista. Robinson Crusoessa minua viehätti tuo sama. Vaikkei saarella ollutkaan talvea tai edes erityisen turvallista.
Nyt lukemani painos mainostaa itseään ensimmäisenä lyhentämättömänä suomennoksena vuoden 1811 jälkeen ja se onkin varmaan viisi kertaa koulussa lukemani kirjan paksuinen. Sain lukea lukemattomista muista vastoinkäumisistä ja Robinson Crusoen typeryydestä. Eniten häiritsi uskonnollisuus, kun en kristtty ole niin pitkät pohdinnat sallimuksesta ja suhteesta Jumalaan ovat vain tylsiä tylsiä. Tai ainakin toistuivat liian usein. Kirjan raakuus yllätti ja inhotti.
Voi olla että mminulle heräsi jotain ajatuksiakin mutta huonosti nukuttu yö on ne hävittänyt. Robinson Crusoen viimeinen matka maitse halki Venäjän ja sitä edeltäneet kaupat Aasiassa olivat aika kiinnostavia. Muuten matkailu tuntui olleen vaaroja täynnä, ihme että kukaan selvisi hengissä tai edes haaksirikkoutumatta.

2005-08-14T09:21:00.000+03:00

Pelkäsin että näin käy. Olisi viime päivinä ollut aikaa lukeakin vaikka aika kiireistä on välillä ollutkin. Lukemisesta on vain tullut velvollisuus ja keksin liian helposti muuta tekemistä.

2005-08-10T08:45:00.000+03:00

Eilen oli tavoitteena lukea 12 sivua ennen nukkumaan menoa. Sain luettua kuusi ja silmät eivät enää pysyneet auki. Mutta ainakin menin kerrankin ajoissa nukkumaan.

Treasure Island, kaksitoista lukua (arkulla vainaan)

2005-08-09T06:47:00.000+03:00

"And to think they're all Englishmen!" broke out the squire. "Sir, I could find it in my heart to blow the ship up."

Seikkailu muuttuu jännittävämmäksi, vaikka kertoja koko ajan vihjaakin tulevista ja siten merirosvojen petollisuuskaan ei ollut yllätys.

En tiedä olenko lukenut merirosvokirjoja tätä ennen. Peter Panin olen kai lukenut ja yhdessä fantasiakirjassakin oli merirosvoja. Jotenkin se ei ole vain ollut minua erityisesti kiinnostanut aihe.

2005-08-07T10:49:00.000+03:00

En usko, että luopuisin viihteen lukemisesta vaikka projektini onnistuisi paremmin kuin odotan. Tai mistä sitä tietää. En pidä viihdettä sinällään vaarallisena vaan sitä ettei mitään muuta lue tai katso tai kuuntele. Huolestuin omasta lukemisestani kun kirjastosta kotiin kulkeutui suhteellisen ohuita, yhdessä illassa luettavia kirjoja, jotka olin suurimman osan lukenut aikaisemminkin. Haluan muuttaa tapojani.

Toisaalta, viihdettä se Aarresaarikin taitaa olla.

En lukenut eilen lainkaan, aika meni muuhun.

Treasure Island, kuusi lukua / ensimmäinen osa

2005-08-06T07:18:00.000+03:00

"Livesey", returned the squire, "you are always in the right of it. I'll be as silent as the grave."

Olen lukenut kirjaa hitaasti. Minulla ei ole sille aikaa kuin pari tuntia ennen nukkumaanmenoa, jos sitäkään. Asunnollani on muutenkin vaikeaa lukea, koko ajan olisi jotain tekemistä, varsinkin tällä hetkellä, ja tuo tietokonekin houkuttelee. Keskittyminen on vaikeaa. Olen yleensä nopea lukija, harvoin olen kahdessa päivässä päässyt sivulle 56. Parisataasivuisen kirjan pitäisi mennä yhdessä illassa. Ehkä se onkin ongelmani. En jaksa keskittyä lukemaani enkä halua lukea kirjoja joiden lukeminen on hidasta.

Treasure Island on nyt temmannut minut mukaansa, kirjan lopettaminen eilen oli vaikeaa. Minua oikeasti pelottaa kun toinen toistaan kauheammat tyypit saapuvat majataloon.
Kertojan nimikin on selvinnyt ja minusta oli hauskaa miten paljastui tarinan myötä. Vanha kapteeni kutsui häntä vain pojaksi, äitinsä Jimiksi ja yläluokkaiset naapurit Hawkinsiksi. Totta kai paikallinen aatelinen ja lääkäri ottavat tilanteen haltuunsa ja keksivät ratkaisun. Majatalon poika on lähinnä todistajan roolissa.

(en onneksi nähnyt painajaisia epämuodostuneista merirosvoista)

Treasure Island, kaksi lukua ja vähän kolmatta

2005-08-04T20:24:00.000+03:00

Squire Trelawney, Dr Livesey, and the rest of these gentlemen having asked me to write down the whole particulars about Treasure Island, from the beginning to the end, keeping nothing back but the bearings of the island, and that only because there still is treasure not yet lifted, I take up my pen in the year of grace 17–, and go back to the time when my father kept the Admiral Benbow inn, and the brown old seaman, with sabre cut, first took up his lodging under our roof.

Robert Louis Stevenson: Treasure Island. Harrap Limited, 1985. 1. painos 1883. Kuvittanut Ralph Steadman.

Olen vasta hyvin alussa ja tuntuu siltä etten ole päässyt aivan täysin kirjan maailmaan. Olen puoliksi 1700-luvun englantilaisessa majatalossa, hämyisessä mutta ei varmastikaan rähjäisessä, sen verran ahkeralta kertoja vaikuttaa. Majataloon on tullut asumaan vanha merimies, sen verran epäilyttävä että voisi olla merirosvokin. Muut pelkäävät häntä ja hän terrorisoi heitä merirosvolauluillaan. Muiden pitää yhtyä kertosäkeeseen (Fifteen men on the dead man's chest, Yo-ho-ho and a bottle of rum!). Merirosvolla on salattu menneisyys, joku etsii häntä, joku oikein paha.

Jännittävää. Asetelma on alustettu, nyt toiminta voi alkaa. On jo viitattu aarteisiin ja merirosvoihin, ehkä vielä kohtaamme Seikkailun. Seikkailun vastapainona on sivistynyt lääkäri joka vaatii muiltakin järkevyyttä ja hyvää käytöstä.
Kertojasta ei ole muotounut selvää kuvaa. Hän on aika nuori mutta ikäänsä on vaikeaa päätellä, majatalon pitäjän poika kumminkin ja tottunut töihin. Tuntuu auttavan äitiään valittamatta isänsä sairastaessa.

Mitään tunteita minulle ei ole vielä herännyt. Kirja ei ole temmannut minua mukaansa, se vasta houkuttelee. En tiedä tuleeko siitä mitään.
Kuvitus on kyllä komeaa ja synkkää.

2005-08-03T21:31:00.000+03:00

Luin kolme kirjaa yläasteen ja lukion aikana, pakotettuna. Vapaa-ajalla luin paljon ja vaikka mitä, lähinnä kuitenkin dekkareita ja fantasiaa, ja rakkausromaaneja. Olen kateellinen ihmisille, jotka 10-vuotiaina siityivät lastenkirjoista Dostojevskiin (minun klassikkoharrastukseni alkaa hyvin pehmeällä laskulla, venäläiset klassikot pelottavat liikaa). Luin Jane Austenin Ylpeyden ja ennakkoluulon, Joel Lehtosen Putkinotkon ja Oscar Wilden Dorian Grayn muotokuvan. Putkinotko oli raskas, Austenista pidin ja Wilde oli suuri kokemus mutta henkisesti raskas.

Olen lukenut Gilgameshin ja Beowulfin mutta en Kalevalaa.

Rakkaus on musta leijona

2005-08-03T20:58:00.000+03:00

Kun olen kuollut
ja arkkuani kannetaan
älä luule että tunnen
tämän maailman tuskaa.

Älä itke minua äläkä sano:
Ah ja voi!
sillä silloin
sinä putoat
Saatanan
saaviin
ja siinäpä vasta:
Ah ja voi!

Tämän jälkeen
satakieli juoruaa meistä puutarhassa
kertoo tarinaa kauneudesta.

Tuuli syleilee pajua
paju ryhtyy tanssimaan
Jumala yksin tietää
mistä tuuli ja paju puhuvat

Mawlana Rumi: Rakkaus on musta leijona Basam Books 2002, suom. Jaakko Hämeen-Anttila.

Ensimmäisen kirjan piti olla Aarresaari mutta tartuinkin kolmanteen tänään lainaamaani kirjaan.
En oikein ymmärrä runoutta, en lue sitä vapaaehtoisesti (paitsi joskus teininä keväisin Baudelaurea ja kerran jouluna Leinoa). Yritän nyt lukea nauttien ja tuntien, en yritä ymmärtää tai tulkita. Ja nautinkin. Pidän runojen liikkeestä, kirjoittajalla ilmeisesti oli yhteyksiä dervisseihin ja runot todella pyörivät. Se tunnelma niissä kai minua viehättää eniten, ei mystinen rakkaus.

Käännöksissä minua häiritsee se että ne ovat hyvin modernia suomea, minä haluaisin matkustaa muinaiseen Persiaan en lukea virastoista ja passeista ja kreditistä.

Minusta tuntuu etten osaa lukea runoja oikein. Luen liian nopeasti, en osaa pysähtyä ja todella ajatella runoa. Nytkin selailen kirjaa ja tartun kiinni minua kiinnostaviin kohtiin.
Mutta ehkä se on sallittua. Koko projektissa on kyse kirjoista nauttimisesta ja pakon kadottamisesta.

Tänään luen loppuun viihdyttävän kirjani, huomenna alkaa Aarresaari, joka sekin toivon mukaan viihdyttää.

Mawlana Rumi (k. 1273)

2005-08-03T17:24:00.000+03:00

Minä luen paljon, olen aina lukenut. Ja minä luen paljon viihdekirjallisuutta ja nautin siitä. Melkein kaikki lukemani kuuluu johonkin genreen. Ahdistun kun pitäisi lukea jotain vakavampaa. Tuon kirjastosta hienoja kirjoja jotka odottavat kirjahyllyssä kuukauden ja palaavat kotiinsa (mutta ehkä ulkoilu tekee niille hyvää?). Olen joskus aiemminkin yrittänyt lukea klassikoita ja se ei ole onnistunut. Jos teen sen julkisesti on lopettaminen nolompaa, siksi tämä blogi.

Minun on vaikeaa valita kirjoja itse, niinpä turvauduin Hesarin Klassikkoautomaattiin. Se selvästi huomasi että klassikot pelottavat minua ja antoi ei-niin pelottavan listan:
1. Aarresaari
(Treasure Island)
Robert Louis Stevenson
2. Frankenstein
(Frankenstein or the Modern Prometheus)
Mary Shelley
3. Gulliverin matkat
(Travels into Several Nations of the World by Lemuel Gulliver)
Jonathan Swift
4. Paroni puussa
(Il barone rambante)
Italo Calvino
5. Clèves'n prinsessa
(La Princesse de Clèves)
Madame de La Fayette
6. Rakkaus on musta leijona
(Kulliyat-i Shams Ya Divan-i Kabir)
Mawlana Rumi
7. Nuoren Wertherin kärsimykset
(Die Leiden des jungen Werthers)
Johann Wolfgang von Goethe
8. Genjin tarina
(Genji monogatari)
Shikibu Murasaki
9. Seitsemän veljestä
Aleksis Kivi
10. Parfyymi
(Das Parfüm)
Patrick Süskind

En minä tiedä ovatko nuo klassikoita, mutta niin automaatti väitti. Sitoudun ainakin yrittämään noita kirjoja, jos niitä Oulun kaupunginkirjastosta löytyy, numerojärjestyksessä.
Seitsemää veljestä olen joskus yrittänyt ja se oli ihan hauska, kirja piti vain palauttaa tai jotain vastaavaa. Italo Calvinolta olen jotain lukenut ja pitänyt. Muut ovat tuttuja niminä ja ennakkoluuloina.

Tarkoitus on kirjoittaa sivistymisprojektini etenemisestä ja kirjoittaa mahdollisesti heränneitä ajatuksia. Jos saan lukijoita otan kommentteja ja kirjaehdotuksia vastaan mielelläni.

Yritän lukea ilman stressiä ja ahdistusta, jos se on minulle mahdollista.